torstai 30. kesäkuuta 2011

Rakastuin mä pesuriin


Huusin uuteen kotiimme pihakalusteet netistä: jatkopalallisen kovapuisen pöydän, neljä tuolia ja neljä käyttämätöntä tumman vihreää tuolinpehmustetta. Kalusteet olivat seisseet edellisen omistajan pihassa kesät talvet. Tuolit olivat kertakaikkiaan kamalannäköiset ja pöytäkin kovin huonosti käsitelty. Ainoa heti käyttövalmis elementti ostoksessani oli siis pehmusteet.
Vähän siinä tuli jo mielessä manailtua sitä hiomisurakkaa, mikä edessä näytti häämöttävän. Pelastus kuitenkin saapui kun äitini kehoitti pesemään kalusteet painepesurilla. Ja kappas! Niinhän se lika lähti kuin pikkulinnut pesästä!

Alla kaksi "ennen-kuvaa". Ensimmäisessä käsittelemätön tuoli ja sen vieressä pesty versio.


Jahka kalusteet olivat rauhassa reilun viikon kuivuneet, alkoi jatkokäsittely. Pöytä ei täysin pesurilla puhdistunut, sillä siihen oli öljyn sijaan sivelty jotain järeämpää tököttiä. Hiomakoneen avulla loputkin läikät lähtivät kuitenkin aika sujuvasti lipettiin. Sen jälkeen oli vuorossa öljyäminen. Ja kyllä sitä öljyttiinkin! Kaksi päivää kului helteessä puuöljyhuuruissa aika rattoisasti... kröhöm.


Lopputulot on kuitenkin suuri ilon aihe... Harmi kun unohtui pehmusteet kuvasta!


Terassi itsessään on tällä kertaa aika kamalannäköinen, sillä sitä en enää lähtenyt samoilla höyryillä käsittelemään. Eiköhän se tämän ensimmäisen kesän mene noinkin! Ihanaa kun on loma!

Ei kommentteja: