sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mun oma

Tässä paidassa vierähtikin tovi. Aloitin sen puolitoista vuotta sitten eli tammikuussa 2011. Suurimman osan siitä ajasta se oli kylläkin horroksessa, mutta aina aika ajoin se möngersi käsityöarkun pohjalta syliini edistymään. Nyt kesällä tehdyn asuntovaunureissumme aikana sain hyvän neulomisspurtin päälle ja puikottelin sen vihdoin kuntoon. Ja lopputulos on minusta erittäin kiva. Jee!!


Mun oma
Ohje: Ihan oma design
Lanka: Viking of Norway Vilma
Puikot: 2,5 mm
Muuta: 7 nappia Nappipuodista Tampereelta

 

Kyllä kannatti suunnitella ja tehdä huolella, sillä uskon, että tämä tulee kyllä olemaan käytössä jahka päivät vain viilenevät. Paita on siis tehty täysin omien mittojeni mukaisesti ja pelkkään mallin luonnosteluun käytin aika monta iltaa. Jonkin verran jätin venymisvaraa, että se muutaman hikisen työpäivän jälkeen edelleen istuisi hyvin. Lankana käytin Vilma-sukkalankaa, jonka pitäisi pysyä kuitenkin ryhdikkäänä ja suhteellisen nukkaantumattomanakin (vitsi kun tuli pitkä sana!).



Ja ei muuta kuin seuraavaa paitaa viimeistelemään ja kuvauttamaan. :)

2 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen takki, pääsee epäilemättä kovaan käyttöön :)

Katja Vilhunen kirjoitti...

Hei, sinä neuleblogauksen harrastaja tai neuleblogausta harrastanut!

Haen neuleblogien/käsityöblogien pitäjiä sekä entisiä pitäjiä vastaamaan kyselyyn neule/käsityöblogien pitämisestä. Tein vastaavanlaisen kyselyn pro gradu –tutkielmaani varten vuonna 2008. Kyselyyn tuli vastauksia runsaasti ja lopullisen muotonsa tulokset saivat viime syksynä hyväksytyn lisensiaatintyön muodossa. Tämän jatkokyselyn tarkoituksena on saada aineisto väitöskirjaa varten. Toivottavasti sinulla on aikaa vastata kyselyyn.

Kysely on tarkoitettu henkilöille, jotka pitävät tai ovat pitäneet neule/käsityöblogia. Kyselyllä selvitetään blogien ja blogaamisen merkitystä käsitöiden tekemiseen sekä neuleblogien verkostoitumista ja yhteisöllisyyttä.

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15-20 minuuttia ja vastanneiden kesken arvotaan kolme neuleaiheista pakettia. Kyselyyn voi vastata toukokuun loppuun asti. Olisitko ystävällinen ja kävisit tekemässä kyselyn oheisesta linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/6504/lomake.html Jos linkki ei aukea klikkaamalla, kopioi se nettiselaimesi osoitekenttään ja paina Enteriä.

Jos sinulla on kysyttävää tutkimuksen suhteen voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen kvilhune@student.uef.fi


Ystävällisin terveisin, Katja Vilhunen.