sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Mun oma

Tässä paidassa vierähtikin tovi. Aloitin sen puolitoista vuotta sitten eli tammikuussa 2011. Suurimman osan siitä ajasta se oli kylläkin horroksessa, mutta aina aika ajoin se möngersi käsityöarkun pohjalta syliini edistymään. Nyt kesällä tehdyn asuntovaunureissumme aikana sain hyvän neulomisspurtin päälle ja puikottelin sen vihdoin kuntoon. Ja lopputulos on minusta erittäin kiva. Jee!!


Mun oma
Ohje: Ihan oma design
Lanka: Viking of Norway Vilma
Puikot: 2,5 mm
Muuta: 7 nappia Nappipuodista Tampereelta

 

Kyllä kannatti suunnitella ja tehdä huolella, sillä uskon, että tämä tulee kyllä olemaan käytössä jahka päivät vain viilenevät. Paita on siis tehty täysin omien mittojeni mukaisesti ja pelkkään mallin luonnosteluun käytin aika monta iltaa. Jonkin verran jätin venymisvaraa, että se muutaman hikisen työpäivän jälkeen edelleen istuisi hyvin. Lankana käytin Vilma-sukkalankaa, jonka pitäisi pysyä kuitenkin ryhdikkäänä ja suhteellisen nukkaantumattomanakin (vitsi kun tuli pitkä sana!).



Ja ei muuta kuin seuraavaa paitaa viimeistelemään ja kuvauttamaan. :)

torstai 19. heinäkuuta 2012

Kalanruodot kinttuihin

Istuskelen parhaillaan takapihan terassilla nauttimasta niinkin harvinaisesta ilmiöstä tänä vuonna kuin kaunis kesäpäivä. Ilma on lämmin, aurinko paistaa ja tuuli puhaltaa lempeästi. Aika hassu ajankohta ottaa valokuvia villasukista, jotka nyt lojuvat sukkakorissa odottamassa kylmeneviä syyspäiviä.

Aloitin työn jo helmikuussa, mutta ne jäivät pahasti kesken ja katosivat vellovan usvapilven taakse, jota myös rankaksi kevättalveksi kutsun. Periaatteessa ne valmistuivat jo huhtikuussa, mutta jäivät käsityökorin pohjalle odottamaan langanpäiden päättelyä aina heinäkuuhun asti.


Kalanruoto-sukat
Ohje: Novita Talvi 2007
Lanka: Zwerger Garn Opal Uni Solid 4 ply
Puikot: 2,5 mm

 

Olen muutenkin tänäkesänä ahkeroinut. Sain hiljattain valmiiksi puolitoista vuotta sitten aloittamani villapaidan ja toinenkin on jo viimeistelyjä vaille valmis. Niistä lisää sitten kun saan otettua kuvia. :)

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Mustimus Maximus

Ostin keväällä pari kerää Teeteen mustaa Primaveraa. Tilanne oli mielestäni eriskummallinen, sillä harvemmin lampsin lankakauppaan ostamaan pelkästään mustaa lankaa. Itseasiassa, taisi olla ensimmäinen kerta!

Syy siihen miksi näin pääsi käymään, oli tilaustyö: äitini pyysi minua tekemään hänelle mustan boleron. Tällainen siitä sitten tuli:


Mustaakin mustempi
Ohje: Ribbed Lace Bolero by Kelly Maher
Lanka: Teetee Primavera
Puikot: 4,5mm ja 6mm pyöröpuikot




Ja kun tämänkertaisen kirjoituksen aiheena on kerta tämä mustaakin mustempi väri, niin pakkohan se on laittaa myös blogikoira-Hillevin terveiset. Olemme viimeisen viikon matkailleet pohjoisessa asuntovaunu perässä ja Hillevi on päässyt kokemaan kaikenlaista jännää matkan varrella.

Ruotsissa Torneträskin järvellä pulikoimassa.
Kalliomaalauksia Tennesissä, Norjassa.

Kalan perkaamista ihmettelemässä Norjanmerellä.

Väsynyt matkalainen.