torstai 25. elokuuta 2011

Onnistuneen fudgen jäljillä

Kaikki lähti siitä kun muutama viikko sitten Tampereen Teaterikesän yhteydessä keskustorilla vieraili Ranskalainen ruokatori. Se on kiertävistä torikauppiaista koostuva ryhmä, joka myy mm. leipomotuotteita, juustoja, oliiveja ja - ennenkaikkea - fudgea! Viimeksi mainittu oli aivan käsittämättömän kallista, mutta suorastaan taivaallista. Erilaisia makuvaihtoehtoja oli enemmän kuin laki sallii. Henkilökohtaisiksi suosikeiksini valikoituivat mm. valkosuklaa-Baileys, vaahterasiirappi-saksanpähkinä ja mansikka. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös ihanaiset fudgepalat pian hupenivat masuuni.


Hetken aikaa yritin hyväksyä tilanteen sellaisenaan, mutta vastaleimahtanut rakkauteni fudgeen sai yliotteen. Niinpä minä sorruin ja päätin opetelella tuon jalon taidon, fudgen valmistamisen, itse.

Päädyin kokeilemaan Kinuskikissan reseptiä Karpalo-valkosuklaafudge. Ilman karpaloita ja tyrnihilloa, tosin. Ensimmäinen satsi ei vielä ihan loksahtanut, sillä keittelin seosta aivan liian kauan ja siitä tuli rakeista. Fudge pysyi kyllä kasassa kun annoin palasten olla yön yli jääkaapissa. Oikein maukastakin siitä tuli, mutta vähän jäi tuo rakenne harmittamaan, sillä se ruokatorin fudge oli ollut niin ihanan samettista.


No, eipä mitään. Kun tuo ensimmäinen satsi tuli syötyä, alkoi uuden suunnitteleminen. Jatkoin reseptien tutkimista ja katsoin lukuisia videoita Youtubesta. Hyviksi oppaiksi osoittautuivat tämä ja tämä. Jälkimmäiseen sisältyi paljon hienoa kikkailua, jota en ottanut niin vakavasti. Ensimmäisestä taas sain idean vaahtokarkeista, jotka teoriani mukaan antavat fudgelle kuohkeutta (saatan myös olla väärässä). Hieman jännitti seuraavan satsin tekeminen. Rohkeasti kuitenkin tartuin haasteeseen, keitin tuplasatsin ja niin siinä kuulkaas kävi, että lopputuloksena syntyi taivaallinen annos samettisenpehmeää fudgea!


Ja näin se sitten lopulta tapahtui:


3 dl kuohukermaa
3 dl sokeria (voit korvata osan fariinisokerilla)
50 g voita
3 rkl hunajaa
2,5 dl vaahtokarkkeja pieneksi silputtuna

150 g valkosuklaata rouhittuna (vapaavalintainen)

Jääkylmää vettä kulhossa


Mittaa paksupohjaiseen, korkeareunaiseen paistinpannuun kuohukerma, voi ja sokeri. Kuumenna keskilämmöllä kevyesti sekoittaen. Silikonipäinen nuolija on tässä hyvä.

Kun seos alkaa kiehua, lisää hunaja. Anna kiehua koko ajan sekoittaen kunnes seos alkaa muuttua kinuskimaiseksi (tiivistyy ja muuttuu kullanruskeaksi). Tiputa pieni määrä seosta kylmään veteen ja anna jäähtyä hetki. Jos seos vajoaa kulhon pohjalle pehmeänä möykkynä ja pystyt nostamaan sen sormillasi, se on valmista. Jos se jää kellumaan vedenpinnalle eikä tiivisty, se ei ole vielä valmista.

Nosta pannu pois levyltä (halutessasi tiskialtaaseen kylmään veteen) ja jatka sekoittamista kunnes seos hieman jäähtyy ja sakenee. Lisää vaahtokarkit ja rouhittu suklaa ja sekoita kevyesti kunnes ne sulavat seokseen. Kaada leivinpaperilla vuorattuun pienehköön vuokaan (esim. leipävuokaan) ja anna jäähtyä jääkaapissa. Paloittele ja nauti!



3 kommenttia:

Emma kirjoitti...

Aijai, nyt iski himo :D

TiiQ kirjoitti...

Aaah, näitä pitäis päästä maistamaan, lurps!

Marjukka kirjoitti...

Kokeilkaahan ihmeessä! ;)